Nyt on sitten sekin kokeiltu, että menee ympäri metsää vetäen jotain veristä sientä perässään.

Torstaina tein Yralle kaksi lyhyttä jälkeä. Yra oli heti alusta alkaen todella kiinnostunut, juuttui vain alkuun nuuhkimaan makausta hirmu pitkäksi aikaa, oli niin outo haju. Lopulta älysi että tämähän jatkuu jonnekin, ja nenu maassa löysi nopeasti tiensä "kaadolle" eli sienelle. Pitäisi varmaan hankkia kunnon kaato... Toisen jäljen selvitti nopeasti, nuuski makauksen läpi ja lähti seuraamaan jälkeä nenä maassa mutta nyt vauhdikkaammin eikä yhtä tarkasti. Verinen sieni löytyi taas helposti.

Perjantaina ensin Miksulle kaksi lyhyttä jälkeä. Micie ei ollut ollenkaan yhtä kiinnostunut hajusta, ja seurasikin jälkeä puolihuolimattomasti löytäen kuitenkin perille. Toisen jäljen käveli puolisen metriä jäljen vieressä nenä ylhäällä, mutta näytti tietävän minne mennä. Perille löysi. Yralle yksi lyhyempi ja yksi jo selvästi eilisiä pidempi jälki. Kuono maassa ja hirmuinen nuuskiminen ja ensimmäinen jälki oli hetkessä selvitetty. Pitempi jälkikään ei ollut pikkuneidille mikään ongelma, siitäkin selviytyi hetkessä. Nenä tiukasti maassa, välillä harhaili vähän mutta yksikseen jäljitti siellä edellä ja oli kyllä kokoajan selvää missä jälkin kulki. Yrahan on kyllä sellainen ettei helposti tule pyytämään apua, vaan selvittää itse tilanteen jos vain mahdollista, ettei todellakaan tarvinnut mitään "tukea". Micie taas vähän kyseli että mitä tämä on.

Yra kyllä innostui niin tästä löydetystä nenästään että keksi lenkilläkin karata pitemmälle hajujen perään. Tavallisesti kukaan näistä ei poistu näköetäisyydeltä, mutta nyt Yra palasi vasta kun olimme jo tulleet takaisin mökkipihalle. Tämä voisi kyllä olla Yran juttu, tuo kun on tuollainen itsenäinen ja tarkka tyttö, jonka nenä tuntuu toimivan. Katsotaan. Laukauksiin pitäisi totuttaa, ja tämähän saattaa tuottaa ongelmia...